HELSINKI-TALLINNA RACE 20.-21.9. PDF Print E-mail
Written by Timo Kiippa   
Monday, 20 September 2010 08:46

Matka alkoi keskiviikkona kohti Helsinkiä reippaassa tuulessa Kustin, Helin ja Masan lähtiessä viemään Nella-venettä Hsk:lle.

Torstaina sitten Hoskille paikkaa etsimään. Siellä tietysti taas uiva venenäyttely kuten aina Helsinki-Tallinna-kisan aikaan. Voisivat kyllä järjestää vaikka viikkoa aiemmin tai myöhemmin.

No, paikka kuitenkin löytyi ja joten venettä varustelemaan kohti perjantain klo 18.00 starttia.
Uuno saapui paikalle torstai-iltana, ilta vietettiin strategiasuunnittelun ja saunomisen parissa. Tuomolla oli uusimmat ennusteet perjantai-iltaa varten ja luotimme ennustettuun tuulen kääntymiseen n. klo 21.00 aikoihin ja suunnasta n. 90-110.

Starttipaukku oli klo 18.00 ja saimme, kuten tavanomaista, erinomaisen startin heti ylälipun kulmilta. Yksi X-35 tuli vielä meidän päälle ja taisihan senkin päällä olla vielä pari venettä.

Tuuli sakkaili aika oudosti johtuen ehkä veneiden paljoudesta ja meilläkin meinasi Nella kerran karata lapasesta. Oli varoitettava X-35:sta proutsivaarasta ja hieman koukattiinkin, mutta ei vahinkoja.

Kuultiin, että samoilla paikoilla missä ensimmäinen kallioluoto on niin siihen kolautti Lexus ja lyhensi köliään 60 senttiä. Tieto on tosin vain kuulopuhetta, ei varmaa, mutta paikka on sen verran kinkkinen, että välttämättä ei ollut kyseessä vain huhuista.

Nella lipui keulan tuntumassa hyvin pitkälle Helsingin kasuunin liepeille. Osa porukasta nosti mahdollisimman ylös aina kasuunin yläpuolelle saakka.

Luotimme tuulen kääntymiseen mistä syystä jatkoimme ns. alabongaa kohti Tallinnan kasuunia. Tuulen alkaessa kääntyä se tuntui oikealta valinnalta. Mutta se viimeinen 30 asteen käännös jäi tulematta, jolloin jouduimme korjaavaan käännökseen n. 5 mailia ylös. Siinä meni meidän mahdollisuudet aivan kärkitaistoon.

Emme masentuneet vaan ryhdyimme ajamaan toisia kiinni yön pimeydessä ja enemmän tosissaan kuin koskaan. Useampia veneitä yön pimeydessä ohitettiinkin ja löydettiin maaliinkin ihan mukavasti. Keli oli matkan aikana vaihtelevaa ja tuultakin oli 6-12 m.

Tuloksissa tän ävuonna heikoin menestys, vasta sijalla 14. Edelliset kaksi vuotta kakkosina.
Business Lys -luokkaan oli ilmoitettu 23 venettä, joista 2 jäi rannalle.

Kilpailuhan käydään hyväntekeväisyyskilpailuna ja avustuskohteena on Tallinnan lastensairaala. Osallistumismaksuista valtaosa meni siis hyvään tarkoitukseen.

Lauantain iltajuhliin oli sitten vip-teltta varattu vip-vieraille eli meille kaikille Business-luokkalaisille. Siinä sitten juhlittiin aina aamun pikkutunneille saakka ja heti, kuten Kustin tapoihin kuuluu, aamusta köydet irti ja kohti kotia. Tuomo ja muu miehistö kotiutuivat nopealla 65 jalkaisella tukiveneellä, joka kuulema keikkui melkoisesti voimakkaasta merenkäynnistä johtuen.

Nella kohti Emäsalon kulmaa. Merenkäyntiä oli kuitenkin sen verran ettei viitsitty ajaa ihan sinne asti, vaan mentiin sisään hieman aiemmin ja sieltä suojaisaa sisäväylää kohti kotisatamaa.
Kotkassa oltiin n. kello 20.00. Matkaan taittui aikaa n. 12 tuntia ja parhaimmillaan tuulta oli aina 19 metriin saakka.

Tämäkin reissu taittui mukavasti emmekä edes saaneet rikotuksi mitään tamineita. Mukava kilpailu erittäin kilpailuhenkisen miehistön kanssa!

Kiitos mukana olleille.
Terv: Kusti ja Uuno