Teleregatta PDF Print E-mail
Written by Timo Kiippa   
Thursday, 12 August 2010 09:10

Kusti lähti Helin kanssa siirtämään venettä kohti Helsinkiä jo keskiviikkona. Uuno ja Masa tulivat torstai-iltana veneelle touhuamaan Kustin kanssa kaikkea mitä käytännön järjestelyihin kuuluu, eväät, juomat, purjeet paikalleen jne. Muu miehistö sitten perjantai-aamuna paikalle jo 0730.

Ulos lähdettiin klo 0800 ja startti oli 0900 Miessaarenselältä kohti Porkkalaa. Lähetysveneestä kuulemma kuulutettiin radion kautta starttiaikoja, mutta kuten voi arvatakin, eihän meillä ollut radio edes auki!!..

No, Uuno huomasi P-lipun nousevan ylös ja totesi että 4 minuuttia starttiin. P-lippu laskettiinkin alas jo n. 40 sekunnin päästä ylösmenosta ja samaan aikaan tuli äänimerkki. Se p..kele olikin jo startti. Ei muuta kun spinnu ylös ja menoksi.

Saatiin unelmastartti kaikesta huolimatta ja keli oli, voisiko sanoa, kevyt mistä syystä koko matka spinnuteltiin aina maaliin saakka. Ajettiin muita karkuun niin kovaa kuin päästiin, kyllä se on mukavaa olla johtavana veneenä kun näkee miten takana toimitaan.

Muutama jiippi matkalla ja 40 Maestro meni sitten viime metreillä ohi, tosin suuremmalla mittaluvulla, joten eipä ollut meille haittaa sillä se voitettiin kuitenkin. 42.7 First oli meille ehkä jo pakkomielle voittaa ja kyllähän me se voitettiinkin ja vielä reilusti. Miehistönä namibialainen nautakauppias Vesa ja Atrian veljenpoika Mikko sekä melkein kaksoset eli Matit, tarjoilupuolesta vastasi Heli.

Toisena maalissa vaikka rataa lyhennettiinkin hieman ja ehkä sen takia ne pikkulyssiläiset kopsahtivat lopputuloksissa ohi jättäen meidät viidensiksi. Toiseksi nopeimpana veneenä kuitenkin oli kiva ajaa laituriin, etenkin kun siellä oli tilaa ruhtinaallisesti.

Pojat sitten rantalentisturnaukseen superhyvällä menestyksellä: pääsivät pelaamaan kokonaisen yhden pelin ennen kuin tippuivat.

Syömään ja saunaan, palkintojen jakoon sekä iltajuhliin kukkumaan. On se hienoa olla härkäparina parketilla, taisi mennä loppuiltakin oikein mukavasti. Uuno ja Masa eivät saaneet lupaa jäädä yöksi, joten meidän oli aika poistua illansuussa takaisin Kotkaan HSK:n kautta.

Aamupalan jälkeen Nella kallisteli kohti Helsinkiä mukavassa 7 solmun vauhdissa. Miehistö jätettiin HSK:lle, ja Kusti ja Heli jatkoivat paatin tuomista Kotkaan mihin se rantautui 9.8 klo 1350.
Matkalle sattui se ihana ukkosmyrskykin sotkien mukavasti taas pintaveden ja ajaen ne sinilevän pienet alut taas levälleen.

Nellä pärjäsi myrskyssä oikein hyvin ollessaan Tirmossa turvassa lujasti poijussa ja laiturissa, Kusti tosin soitti ja sanoi et oli varma siitä että poiju pettää ja sitten hirveä hässäkkä, mutta kaikki kesti ja Nellä säilyi tämänkin reissun jälkeen ehjänä.

Seuraavaksi sitten valmistaudutaan Hki-Tallinna kilpailuun Business-luokassa, jonka kaikki osallistumismaksut menevät perinteisesti Tallinnan sairaalan lastenosaston avustukseen eli oikein hyvään tarkoitukseen.

S/y Nella ja Blue Ocean Team psta:
Uuno