Vellamo-purjehdus PDF Print E-mail
Written by Timo Kiippa   
Thursday, 12 August 2010 09:00

S/Y Nella oli taas mukana KPS:n 29.7. torstaikilpailuissa hienolla menestyksellä. Maalissa oltiin ensimmäisinä ja laskettujen aikojen jälkeenkin oltiin edelleen ykkösenä eli voitettiin torstai-purjehdus. Se olikin hyvä harjoitus Kotkan Meripäivien lauantain Vellamo-kilpailuun.

31.7 2010 Vellamo-kilpailu käytiin hieman reippaammissa tuulissa ja mukavassa auringonpaisteessa. Lähtöalue oli Merikeskus Vellamon edustalla ja näin koko meripäiväyleisö pääsi seuraamaan huippuvauhdikasta lähtöä.

Startissa tuuli tuli puuskissa aina 8 m/s voimalla, ja lähtöalueen pienuudesta johtuen se antoi mukavaa haastetta miehistölle, joka joutui purjerumbaan. Voisi sanoa että myöskin hikoilemaan kun Kusti käänteli venettä kapeassa paikassa keula melkein laiturille nousten.

Startti saatiin ensimmäisellä kerralla lähtemään ja Nella suorastaan syöksyi liikkeelle linjan puolivälin alapuolelta ollen jo johtava vene Vellamon takalaiturin kulmalla. Siitä sitten tarkasti ajoa kohti Lehmäsaaren ylämerkkiä väylää myöten.

Vastaan tietenkin tulee Hietaseen menevä rahtilaiva, joka hieman äänimerkkiä antaen varoitti meidän jälkeemme tulevia kilpakumppaneita. Teimme väistöliikkeemme jo hyvissä ajoin, ettei tule suurempaa sanomista luotsien kanssa. Niiden kanssa kun pitää tulla toimeen jatkossakin.

Kelin jatkuessa mukavassa 6-8 m/s tuulessa johdimme fleettiä koko kaksi kierrosta aina  maaliin saakka. Sitten jäimme odottelemaan tasoitusten laskua ja tuloksia.

Palkintojen jaossa vielä hieman jännitimme kuka saa sen komeimman mPire Capitalin lahjoittaman ykköspytyn. No, kaikki palkinnothan tietenkin lahjoitti sama yritys. Voittavat veneet saivat lisäksi hienot lippalakit.

Blue Ocean Team edusti jälleen kerran tukijaansa hienolla menestyksellä. Seuraava koitos on sitten Tele-regatta Miessaaren selältä Jacobshamniin, n. 30 mailin rykäys jälleen uudella miehityksellä.

T: Uuno